Hämeenlinnan blogi

Kesällä solmitaan uusia työsuhteita

Työllisyysympäristön muutokset voivat olla nopeita. Muutoksia tapahtuu koko ajan erilaisissa tarpeissa,

Lue lisää

Joukkoliikenteen lippu-uudistus

Lippu-uudistus lähti liikkeelle 1.1.2018, kun uusi liikennepalvelulaki astui voimaan. Waltti lippu-, maksu- ja

Lue lisää

KoulutusParkki: monien mahdollisuuksien tapahtuma

KoulutusParkki tulee jälleen. Hämeenlinnassa Business Park Parkin toritilassa 7.6. klo 13-15 on teemana yrittäjyys.

Lue lisää

Omatoimikirjastot – Hämeenlinna pioneerina Suomessa

Suomen ensimmäinen omatoimikirjasto perustettiin vuonna 2012 Hämeenlinnan Jukolan kirjastoon. Ruotsalaisen Veberödin

Lue lisää

Fiksua työtä, kevät 2022: Revontulisanomat osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistajina sekä työssäkehittymisen ja pedagogisen dokumentoinnin välineenä jo vuodesta 2010

Revontulieskarimme arvolähtökohtana on ollut aina moninaisuutta kunnioittava ilmapiiri. Meillä on usean vuoden ajan

Lue lisää

Fiksua työtä, kevät 2022: Hämeenlinnan kaupungin kouluohjaajien yhteinen koulutuspäivä

Kouluohjaajien käsikirjan julkistamistilaisuudessa heräsi tarve perustaa koulutustiimi, joka organisoisi vuosittain

Lue lisää

Fiksua työtä, kevät 2022: Arviointiseinä

Olemme päiväkotiryhmä Myrskytuulet. Ryhmässämme on lapsia 18 – iältään 1-6 vuotta. Olemme pohtineet sitä,

Lue lisää

Fiksua työtä, kevät 2022: Kuinka tehdä kriisityötä Kanta-Hämeen alueella Ukrainasta tulleiden pakolaisten kanssa?

Idea ryhmämuotoisesta kriisityön prosessista sai alkunsa maaliskuun alussa yhteisessä tiimissä. Pohdimme kuinka

Lue lisää

Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2022:Demo tour tutustutti uuteen nuorisokulttuurin brändiin

Hämeenlinnassa lanseerataattin vuoden alussa uusi kulttuuripalvelujen brändi HÄX. HÄX muodostaa kaupunkikulttuurin

Lue lisää

Fiksua työtä, kevät 2022: Tiiminvetäjän käsikirja

Tiiminvetäjän käsikirja -tiimityössä on voimaa! Seminaarin koulu on vahvasti tiimiorganisaatio. Tiimitoimintaa on

Lue lisää