Esiopetus
Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden ja perustan elinikäiselle oppimiselle. Esiopetus on tärkeä ajanjakso lapsen elämässä. Esiopetusvuoden aikana lapsella on mahdollisuus innostua, kokeilla ja oppia uutta. Esiopetuksen keskeisenä tehtävänä on edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimisedellytyksiä.
Lapsilähtöinen toiminta vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestään oppijana. Esiopetuksessa lapsilla on tilaisuuksia monipuoliseen vuorovaikutukseen ja sosiaalisten taitojen vahvistumiseen. Tavoitteena on, että lapset oppivat arvostamaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja omaa ainutlaatuisuuttaan.
Velvoittava esiopetus
Lapsella on oikeus maksuttomaan esiopetukseen oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna sekä silloin, kun koulunkäynnin aloittamista on siirretty vuodella tai on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. Esiopetuksesta on säädetty perusopetuslaissa. Jos lapsi ei osallistu järjestettyyn esiopetukseen, tulee huoltajan huolehtia, että lapsi osallistuu muuhun esiopetukseen tavoitteet täyttävään toimintaan.
Esiopetuspaikat
Hämeenlinnassa esiopetusta järjestetään päiväkodeissa sekä koulujen yhteydessä. Hämeenlinnassa toimii myös useita luonto- ja metsäeskari-ryhmiä. Hämeenlinnan kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen Esiopetuspaikat
Esiopetuksen loma-ajat
Esiopetuksessa noudatetaan koulujen työ- ja loma-aikoja.
Esiopetuksen tuen uudistus
Perusopetuksen tuen uudistus 1.8.2025 koskee myös esiopetusta. Oheisesta linkistä pääset tutustumaan tuen uudistukseen perusopetuksen sivuilta.
Aiheeseen liittyvät
Kulttuuripolun lukuvuosi starttaa: Luvassa yhteisiä taide-elämyksiä ja paikallista kulttuuriperintöä
6.8.2025
Hämeenlinna on lapsiystävällinen kulttuurikaupunki. Yhtenä näyttönä tästä voidaan pitää vauvaneuvolasta varhaiskasvatuksen kautta peruskoulun loppuun saakka jatkuvaa Kulttuurikeskus ARXin koordinoimaa Kulttuuripolkua. Se tarjoaa jokaiselle hämeenlinnalaiselle lapselle …
Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja on lapsen parhaan puolestapuhuja
5.6.2024
Kun puhutaan varhaiskasvatuksesta, monille tulee mieleen leikkiä ja oppimista täynnä olevat päiväkodit. Harvemmin ajatukset kulkevat niiden ammattilaisten työhön, jotka varmistavat, että lapsen etu toteutuu ja …
Tunnekasvatus lisää osallisuuden kokemusta
30.1.2024
Tuomelan esiopetuksen Keltaisten ryhmässä on alkamassa jännittävä aamu. Draamakasvattajat, Susanna Keskinen ja Tiina Virtanen, ovat tulleet pitämään kolmatta draamapajaa Keltaisille. Tänään aiheena on tunteet, mistä …
Aiheeseen liittyvät blogit
Esiopetusvuosi luo perustan elämän mittaiselle oppimiselle
2.12.2024
Esiopetusvuosi on merkittävä ajanjakso lapsen elämässä. Sen aikana lapsi harjoittelee monipuolisesti vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja, oppii arjen tärkeitä taitoja ja saa kokea oppimisen iloa yhdessä ikätovereidensa kanssa. Lapsilähtöinen toiminta turvallisessa ympäristössä vahvistaa myönteistä minäkuvaa sekä lapsen käsitystä itsestään oppijana. Nämä taidot ja kokemukset luovat vahvan perustan tulevalle koulutielle.