Liikkuva koulu
Kaikki Hämeenlinnan kaupungin peruskoulut ovat mukana Liikkuva koulu -ohjelmassa. Liikkuva koulu on ollut osa hallitusohjelman toteutusta vuodesta 2009 ja sen tavoitteena on lisätä oppilaiden liikettä koulupäivien aikana. Liikkuvaa koulua toteuttaa jokainen koulu ja sen henkilöstö sekä oppilaat omalla tavallaan.
Liikkuva koulu 2023 -hanke
Lukuvuonna 2022 – 2023 tuetaan Hämeenlinnan peruskouluissa lasten ja nuorten palautumista pandemia-ajan vaikutuksista. Toiminnoisssa otetaan huomioon poikkeusjärjestelyiden vaikutukset oppimiseen ja hyvinvointiin.
Liikkuva koulu -hanke on Hämeenlinnan kaupungin yläkoululaisten liikkumista ja terveyttä edistävä hanke, jolla pyritään siihen, että oppilaat liikkuvat terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävästi koulupäivän aikana. Tavoitteena on tuoda liikkuminen osaksi koulupäivää siten, että lisätään oppilaiden fyysistä aktiivisuutta erilaisilla toiminnallisilla menetelmillä. Näillä toimintatavoilla edistetään lisäksi oppimista, kouluviihtyvyyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä parannetan koulujen työrauhaa. Liikunnallista toimintakulttuuria ja toimintatapoja kehitetään Hämeenlinnassa yhdessä oppilaiden ja koulujen henkilökunnan kanssa.
Toiminnan vaikuttavuutta seurataan kouluilla kouluterveyskyselyn ja move-testien kautta. Liikkuva koulu -hanke on valtion rahoittamaa kehittämistoimintaa, joka toimeenpanee ja yhdistää Hämeenlinnan kaupungin omia strategisia tavoitteita esimerkiksi Lapsiystävällinen kunta -toiminnassa, jossa Hämeenlinna on sitoutunu jatkamaan kehittämistyötä lapsiystävällisyyden eteen. Harrastamisen Suomen malli on tärkeä osa lapsiystävällisen kunnan strategiaa, johon myös tämä hanke sidotaan yhteen.

Aiheeseen liittyvät
Koululaiset kirmaavat kesälomille
2.6.2023
Kesä on täällä ja Hämeenlinnan 6387 oppilasta kirmaavat kesälomille! Oppilaista 761 ovat 9.-luokkalaisia, jotka päättävät peruskoulun. Koulu päättyy lauantaina 3. kesäkuuta 2023. Kesätekemistä Hämeenlinnassa Tulevana …
Hämeenlinnan yhteiskoulun tulevan uudisrakennuksen ja liikuntahallin peruskivi muurattiin – perustuksiin valettiin historiallinen aikakapseli
1.6.2023
Hämeenlinnan yhteiskoulun uudisrakennuksen ja liikuntahallin rakentaminen on päässyt vauhtiin. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaisen johdolla 1. kesäkuuta tulevan, alueen asukkaat yhteen kokoavan monitoimikeskuksen työmaalla. …
Parasta Lapsille ry lahjoittaa Linnanmäki-rannekkeita Nummen yhtenäiskoulun oppilaille
31.5.2023
Lastensuojelujärjestö Parasta Lapsille ry on ilolla ilmoittanut lahjoittavansa Hämeenlinnan kaupungille 100 kappaletta Linnanmäki-rannekkeita. Lahjoitus toteutetaan Näe Hyvä -hengessä ja sen tarkoituksena on palkita Nummen yhtenäiskoulun …
Lasten lauantaina metsäretkeillään ARXissa
25.5.2023
Kulttuurikeskus ARXin huippusuositun Metsäretki-näyttelyn viimeisenä avoinnaolo päivänä eli 27.5. vietämme metsäistä Lasten lauantaita klo 10-14. Kutsumme lapsia perheineen metsäretkelle liikkumaan musiikin ja luonnonäänien tahtiin. Tanssityöpajan kesto n. …
Aiheeseen liittyvät blogit
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisotila Säihke – ”Safe place sateenkaarinuorille + hyvät vibat”
2.6.2023
Nuorisotila Säihke on Hämeenlinnan sateenkaarisensitiivinen nuorisotila, joka kokoontuu kerran kuussa. Nuorisotila on perustettu nuorten toiveista keväällä 2020, ja sitä ohjaa kaksi ohjaajaa. Nuorisotilan toiminta on …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisovaltuustossa saa harjoitella elämän kannalta tärkeitä taitoja
27.1.2023
”Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja olin toiminut kouluni oppilaskunnassa jo jonkun aikaa ennen kuin löysin nuorisovaltuuston. Liityin Hämeenlinnan NuVaan syksyllä 2017 ja jatkoin NuVa-polkuani …
Palkittu! Fiksua työtä, syksy 2022: Luokanopettajan ja erityisluokanopettajan yhteisopettajuus – inklusiivisemman opiskelun toimintamalli Seminaarin koulussa
4.11.2022
Seminaarin koululla on luotu toimintamalli, jossa yleisopetuksen ryhmä sekä 10 oppilaan pienryhmä työskentelevät tiiviisti yhdessä. Yhteisopettajuutta on kehitetty vuodesta 2012 lähtien henkilökunnan aloitteesta. Tällä hetkellä …
Fiksua työtä, syksy 2022: Semppu – mun koulu
4.11.2022
Mistä idea sai alkunsa? Olin syksyllä 2021 toiminut kaksi vuotta luokanopettajana Seminaarin koulussa. Kaipasin koulun toiminnan kehittämiseen selkeitä suuntaviivoja ja pidemmän aikavälin tavoitteita, joten ehdotin …