Tietoa Hämeenlinnasta
Tervetuloa kokoaan suurempaan Hämeenlinnaan
Suomen väestöllisessä keskipisteessä sijaitseva Hämeenlinna on ihan lähellä. Helsingistä, Tampereelta tai esimerkiksi Lahdesta tuleva on perillä noin tunnissa, tulipa omalla autolla, junalla tai linja-autolla.
”Hämptonista” löytyy nähtävää ja koettavaa niin historian- ja kulttuurinnälkäisille kuin upeiden luonto- ja liikuntakohteiden ystäville.
Kreivi Pietari Brahe perusti Hämeenlinnan kaupungin 19.1.1639 linnan pohjoispuolelle, ja tuolloin kaupungin nimeksi tuli ruotsiksi Tavasteborgh.
Lue lisää Hämeenlinnan mittavasta historiasta esim. HämeWikin sivuilta.
Hämeenlinna on ihan lähellä ja täällä on vaikka mitä
Tiesitkö, että Hämeenlinnassa syntyi Suomen tunnetuin henkilö – Jean Sibelius? Sibeliuksen syntymäkoti on merkittävä matkailukohde Hämeenlinnassa, jonne tullaan kauempaakin.
Täällä ovat vaikuttaneet myös muusikko Antti Hammarberg eli Irwin Goodman ja säveltäjä-sanoittaja Vexi Salmi.
Meillä on upeat ulkoilumaastot, puistoalueet ja runsaat vesistöt kutsuvat nauttimaan luonnonkauneudesta ja – rauhasta muun muassa maan kuulu Aulanko ja luonnonkaunis Ahvenisto.
Hämeenlinnassa voit harrastaa melkein mitä vain. Siitä pitävät huolen seudun yli 150 urheiluseuraa sekä lukuisat harrasteryhmät.
Tsekkaa Top 10-nähtävyydet matkailusivultamme.
Teatterit, museot sekä lukuisat muut käyntikohteet ruokkivat kulttuurinnälkäisiä ja seutu suorastaan sykkii tapahtumista. Tutustu museoihimme.
Ja tietysti, kaiken keskellä maamerkkimme, keskiaikainen tiililinna, josta Hämeenlinna tunnetaan. Hämeen linna ympäristöineen on ainutlaatuinen kulttuuri- ja rakennushistoriallinen kokonaisuus, jossa voi tutustua opastetuilla kierroksilla linnan historiaan sekä eri näyttelyihin. Tästä pääset Hämeen linnan sivuille.
Aiheeseen liittyvät
Uusi kotikaupunki on ottanut matkailuasiantuntijan hyvin vastaan
11.6.2026
Luonnosta ja liikkumisesta nauttiva Jenni Saarinen odottaa ennen kaikkea retkeilykesää, mutta myös kesätapahtumat kiinnostavat.
Kotikaupunkilainen-lehti saatavilla jakelupisteistä
3.6.2026
Hämeenlinnan kaupungin lehti Kotikaupunkilainen on jaossa eri puolilla kaupunkia sijaitsevissa jakelupisteissä.
Kesäajan palvelut
22.5.2026
Kesä tuo mukanaan muutoksia kaupungin palveluiden aukioloaikoihin ja toimipisteiden toimintaan. Olemme koonneet kesän palveluajat sekä keskeiset muutokset, kuten joukkoliikenteen aikataulut.
Hämeenlinna sai kolmannen kerran Olympiakomitean Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatin
18.5.2026
Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti on kunnianosoitus hyvin tehdystä työstä henkilöstön liikuntapalvelujen hyväksi. Hämeenlinnan kaupunki oli neljäs julkinen organisaatio, jolle sertifikaatti myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021 …