Hämeenlinna tuoksuu metsältä, kuulostaa iskelmältä ja näyttäytyy oranssina

Hämeenlinnan kaupunki käynnisti keväällä identiteettityön, jonka tuloksia tullaan hyödyntämään kaupungin strategiatyössä sekä viestinnässä ja markkinoinnissa. Työn tarkoituksena oli selvittää mitä on hämeenlinnalaisuus tänä päivänä ja mitä kotiseutu hämeenlinnalaisille merkitsee. Tieto kaupunkilaisten suhtautumisesta ja ajatuksista kotiseutuaan ja kotikuntaansa kohtaan on arvokasta, kun suunnitellaan kaupungin strategian ja vision toteuttamista.

”Saatu analyysi on erittäin kattava ja antaa paljon ajatuksia, miten Houkutteleva Hämeenlinna visiota on mahdollisuus saavuttaa. Näiden tulosten yhdistäminen muuttajatutkimuksen ja kaupunkikuvatutkimuksen tuloksiin mahdollistaa monipuolisen näkemyksen kaupungin lumovoiman tekijöihin,” kommentoi Hämeenlinnan kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä.

Identiteettityöhön pääsi osallistumaan sähköisen kyselyn kautta kuka tahansa, jolla oli jokin sidos Hämeenlinnaan, kuten nykyinen tai entinen hämeenlinnalainen, Hämeenlinnassa mökkeilevä tai Hämeenlinnassa työssä käyvä ulkopaikkakuntalainen. Lisäksi järjestettiin työpajoja, joihin kutsuttiin mukaan eri-ikäisiä, eri näkökulmia edustavia sekä ennen kaikkea sanavalmiita nykyisiä ja entisiä hämeenlinnalaisia.

Vastaavan laajuista paikallisidentiteettien tutkimusta ja paikkakunnan historian yhdistämistä kunnan strategia- ja viestintätyöhön ei ole aiemmin toteutettu Suomessa. Identiteettityötä toteutti Hämeenlinnan kaupungin kanssa Punctum & Studium Oy.

Keneltä tietoa saatiin?

Kyselyn vastaajista 72,2% oli naisia. Suurin osa vastaajista oli 35-64-vuotiaita. 75,8% asuu Hämeenlinnan kaupunkialueella. 61,5% koki olevansa hämeenlinnalainen, kun taas 13,6% koki olevansa ”junan tuomia”.

Vastaajat kuvailivat itseään eniten tavallisiksi, hämäläisiksi ja asiallisiksi. Seuraavia sijoja pitivät perinteinen, rento ja kokeilunhaluinen. Myöskin maalainen, taiteellinen, hauska ja suomalainen mahtuivat kymmenen eniten kuvailevan sanan joukkoon.

Me hämeenlinnalaiset olemme ihan tavallisia. Rakastamme kauneutta, jota näemme kaikkialla ympärillämme

Nostoja vastauksista

Hämeenlinnalaisimmat henkilöt

  1. Irwin Goodman
  2. Jean Sibelius
  3. Vexi Salmi
  4. Jyrki ”Jyrki69” Linnankivi
  5. Kylli Kylliäinen

”Hienoa jatkaa vanhempien Hämeenlinnan lyseon poikien perinteiden jatkajana! Otan tämän suurena kunniana, kiitos!”, kiittää Jyrki Linnankivi.

Hämeenlinna aisteina

Hämeenlinna värinä:

  1. oranssi
  2. vihreä
  3. sininen

Hämeenlinna tuoksuna:

  1. metsä
  2. järvi
  3. katupöly

Hämeenlinna musiikkina:

  1. iskelmä
  2. klassinen
  3. jazz

Hämeenlinna on

”Maailman paras kyläkaupunki, Etelä-Suomen helmi.”

”Hybridikaupunki – maaseutu ja kaupunki yhdessä.”

”Historiallinen kulttuurikaupunki urheilutvistillä.”

Mikä on myönteisin asia Hämeenlinnassa?

”Mukavia ihmisiä, kunhan pääsee tutustumaan.”

”Rauhallinen elämänrytmi, täällä pysyy kartalla kaupungin menosta.”

”Yleisesti Hämeenlinnan kesä. Kahvilat ja terassit, puistot ja kävelyreitit.”

Mikä on ikävin asia Hämeenlinnassa?

”Hidastelu, junnaaminen, ”kattellaan”-periaate.”

”Hämeenlinnalaisten innokkuus haukkua kotikaupunkiaan ja hämeenlinnalaisia asukkaita. Erikoinen ilmiö, jopa Suomen mittakaavassa.”

”Palveluiden ja liikenneyhteyksien jatkuva heikentäminen pitäjissä.”

Mitä Hämeenlinnasta puuttuu?

”Elämää keskustasta, torikulttuuria, kahvilakulttuuria.”

”Innovaatioiden puute, kaupungin esiintuominen.”

”Järvenranta kaupunkina, me tarvitsemme veneilijöille houkuttelevamman paikan Hämeenlinnasta.”

Tatuoinnit edustavat Hämeenlinna-klassikkoja

Identiteettikyselyssä tiedusteltiin myös, ottaisitko Hämeenlinna-aiheisen tatuoinnin ja minkä. Myöntävästi tähän kysymykseen vastasi 15%. Tatuointien aiheiksi nousi erityisesti aitoja ja aikaa kestäviä Hämeenlinna-klassikkoja: linna, kylmänkukka, vaakuna ja asemakaava.

Pesussa lähteviä tatuointeja teetettiin 200kpl ja niitä jaetaan identiteettityön tulosten julkistamistilaisuudessa raatihuoneella 14.6.

Hämeenlinna-tatuoinneissa komeilevat linna, kylmänkukka, vaakuna ja asemakaava.

”Kysymys tatuoinneista herätti osassa närkästystä ja osassa innostusta. Vaikutti siltä, että kotiseutuaiheet ovat ihan varteen otettavia aiheita. Kotiseututeemaa ja Hämeenlinna-aiheita oli jo toteutettunakin iholle,” kertoo identiteettityössä mukana ollut Hämeenlinnan kaupungin suunnittelija Heli Pirkkalainen.

Kiitos kaikille identiteettityöhön osallistuneille!

Pääset lukemaan tarkempia tuloksia linkkien takaa:

Tiivistelmä (pdf)
Koko selvitys (pdf)

Antaisin kaikille kaupunkilaisille ämpärillisen kotiseutuylpeyttä ja rohkeutta syleillä tulevaisuutta

Lisätiedot

Markku Rimpelä, strategiajohtaja
puh. 040 071 2219

Juho Haavisto, tutkija
puh. 050 330 8147