Kokoelmalahjoitus Hämeenlinnan taidemuseolle
Veikko Olavi ”Vexi” Salmi keräsi mittavan taidekokoelman, jonka hän lahjoitti synnyinkaupungilleen Hämeenlinnalle ja sen taidemuseolle vuonna 2010 yhdessä puolisonsa Katri Wanner-Salmen kanssa. Kokoelma kasvoi Vexi Salmen kuolemaan saakka, ja siinä on yli 550 teosta tai teossarjaa. Yksittäisiä teoksia on kertynyt reilut 700.
Tutustu taidekokoelmaanHeinäkuussa 10.7. lauletaan torilla Vexi Salmen lauluja
Hämeenlinnan torilla yhteislauletaan jo kolmannen kerran Vexi Salmen rakastetuimpia tekstejä ja harvemmin kuultuja helmiä. Lämminhenkinen yhteislaulukonsertti on vakiintunut odotetuksi osaksi kaupungin kesää ja hämeenlinnalaissyntyisen sanoittajamestarin muistamista.
Vexi SalmiSvengaava 60-luku
Hämeenlinnan kaupunginmuseon näyttely ”Svengaava 60-luku” avautuu marraskuun lopussa Museo Skogsterissa. Näyttelyn on käsikirjoittanut ohjaaja Heikki Paavilainen, joka on aikaisemmin ohjannut Vexi Salmen nuoruudesta kertovan Villit vuodet näytelmän. Paavilainen on haastatellut 60-luvun hämeenlinnalaisnuoria ja poiminut niistä esiin nousseita teemoja näyttelyyn.
Tutustu Hämeenlinnan kaupunginmuseon näyttelyynVexi Salmen puisto
Hämeenlinnan kaupunki halusi nimetä puiston Hämeenlinnassa syntyneelle sanoittajalle ja tuottajalle Vexi Salmelle. Aloite asiasta tuli kaupunkilaisten taholta kesällä 2021. Puisto sijoittuu Rinkelinkadun päähän, Brahenkadun varressa olevalle puistoalueelle.
Tutustu Vexi Salmen puistoon