Markkinointiyhteistyö
Kaupunki voi tehdä markkinointiyhteistyötä esimerkiksi tapahtumien, urheilun ja liikunnan, kulttuurin sekä erilaisten ilmiöiden ja sisältöjen kanssa. Olennaista on, että markkinointikumppanuus edistää sekä kaupungin että yhteistyökumppanin vetovoimaa, imagoa ja tunnettuutta. Yhteistyö on osa kaupungin markkinointia ja imagotyötä.
Markkinointiyhteistyön kriteerit
Yhteistyötä ja kumppanuuksia tarkastellaan erityisesti elinvoiman näkökulmasta. Vetovoimaiset sisällöt, ilmiöt ja tapahtumat houkuttelevat vierailijoita ja tapahtumakävijöitä kaupunkiin ja ovat keskeinen tekijä arvioinnissa. Markkinointiyhteistyön kohteen tulee olla myös mitattavaa.
Markkinointiyhteistyökumppanin toiminnan tulee olla rehellistä, lakien ja hyvän tavan mukaista ja sopia kaupungin arvoihin. Liikunnan ja urheilun markkinointiyhteistyö edellyttää Suomen Olympiakomitea ry:n hyväksymien suomalaisen urheilun eettisten periaatteiden ja arvojen noudattamista, epäasiallisen käytöksen nollatoleranssia sekä toimivien mekanismien järjestämistä ja ylläpitämistä epäkohtiin puuttumiseksi.
Markkinointikumppanuuksia arvioitaessa tarkastellaan erityisesti kohteen merkitystä kaupungin vetovoiman, tunnettuuden ja näkyvyyden lisäämisessä. Tapahtumien tai kohteiden osalta tarkastellaan kävijä- tai vierailijamäärien kehitystä.
Yhteistyökumppanin sitoutuminen Hämeenlinna-brändin linjauksiin, mahdollisuus tapahtumien osalta ympärivuotisuuteen ja yhteistyökohteen sisältöjen näkyminen kaupunkikeskustassa ovat eduksi yhteistyön arvioinnissa.
Sopimukset
Yhteistyöstä tehdään aina sopimus ja sopimukset ovat määräaikaisia. Aiemmin myönnetty rahoitus ei ole peruste uuteen sopimukseen.
Jos toimintaan tai tapahtumaan on jo myönnetty kaupungilta muuta avustusta, samaan tarkoitukseen ei voi hakea rahoitusta markkinointiyhteistyön kautta.
Ehdotus markkinointiyhteistyöstä on lähetettävä hyvissä ajoin, viimeistään kuukautta ennen tapahtuman ajankohtaa.
Kaupungilla on voimassa olevat sopimukset seuraavien kumppaneiden kanssa:
- Hämeenlinnan Pallokerho (HPK)
- Hämeenlinnan Lentopallokerho
- Hämeenlinnan Jalkapalloseura (HJS)
- Keskiaikafestivaali
- Naivistit Iittalassa
- LinnaJazz
- Partio
Seuranta ja mittarit
Sopimukset ovat määräaikaisia ja sopimuksien toteutumista seurataan säännöllisesti.
Raportoinnin ja seurannan mittareita ovat tapahtumakävijöiden/vierailijoiden määrän kehitys, yhteistyökohteen kautta saavutettavissa oleva medianäkyvyys ja tapahtumakohtaisten asiakastyytyväisyyskyselyjen tulos.
Suontaus Tiia
- Hallinnon suunnittelija,73136
- 040 568 5127
- tiia.suontaus@hameenlinna.fi