Kaksivuotinen esiopetus
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu Hämeenlinnassa
Ajankohtaista nyt: kokeilu jatkuu kevääseen 2024 saakka. Alkuvuodesta 2023 ei ole uutta kaksivuotisen esiopetuksen hakua, sillä kokeilu koskee vain vuonna 2016 ja 2017 syntyneitä lapsia.
Yleistä tietoa kokeilusta
Hämeenlinna on valittu mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun vuosille 2021-2024. Kokeiluun valittiin kaksivuotisen esiopetuksen kokeilulain (1046/2020) mukaisesti satunnaisotannalla kuntia tai kunnista koostuvia alueita (yhteensä 105).
Kokeilu kestää elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun ja se koskee vuosina 2016 tai 2017 syntyneitä lapsia. Koeryhmään kuuluvilla lapsilla esiopetus kestää kaksi vuotta.
Kokeilua järjestävät varhaiskasvatuksen toimipaikat on valikoitu satunnaisotannalla Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkijaryhmän toimesta, ja kokeilua toteutetaan Hämeenlinnassa Lammin, Rengon, Kaivokadun, Ojoisten ja Kankaantaan päiväkodeissa sekä Pilke Planeetassa, JAP Tarvasmäessä ja JAP Enkkulassa. Kokeilu alkoi elokuussa 2021 koskien 2016 syntyneitä lapsia em. yksiköissä, ja heidän kohdallaan kokeilu jatkuu toukokuun 2023 loppuun saakka.
Esiopetus (4 h / pvä) on maksutonta kokeiluun oikeutetuille lapsille. Tätä täydentävä varhaiskasvatus on maksullista.
Ne kohdejoukkoon kuuluvat lapset, jotka eivät kuulu koeryhmään, muodostavat verrokkiryhmän. Kokeilun tarkoituksena on seurata, onko kaksivuotisella esiopetuksella vaikutusta kokeilun koeryhmään ja siksi kokeilussa tarvitaan myös verrokkiryhmä. Verrokkiryhmän lapsen kasvatus- ja koulutuspalveluihin ei tule muutoksia, eikä hän kuulu kaksivuotisen esiopetuksen piiriin, vaan osallistuu normaalisti yksivuotiseen esiopetukseen. Verrokkiryhmään kuuluminen ei vaikuta asiakasmaksuun, eikä verrokkiryhmään hakeuduta erikseen.
Kaksivuotisen esiopetuksen aikana ei voi osallistua perusopetukseen valmistavaan opetukseen.
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksena on
- Vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa
- Kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta
- Selvittää varhaiskasvatuksen esiopetuksen välisiä jatkumoita
- Selvittää perheiden palveluvalintoja
- Saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys-
ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen
Mitä kokeilu tarkoittaa perheille?
Lapsen osallistuminen kokeiluun perustuu suostumukseen. Koeryhmään valittujen lasten huoltajien täytyy tehdä hakemus kokeiluun. Esiopetus (4 h / päivä) on perheille maksutonta.
Kokeiluun osallistuville lapsille kaksivuotinen esiopetus on velvoittavaa nykyisen esiopetuksen tavoin. Mikäli lapsi ei osallistu esiopetukseen kokeilupaikassa, huoltaja huolehtii esiopetuksen toteutumisesta muulla tavoin esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kerhossa tai kotona.
Kokeiluun osallistuvat lapset rinnastuvat Kelan etuuksissa 6-vuotiaana esiopetukseen osallistuviin lapsiin. Jos lapsesta maksetaan kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea, tulee perheen ilmoittaa kokeiluun osallistumista Kelalle. Ilmoittaminen käy helpoiten Kelan sähköisessä asiointipalvelussa.
Tutkimus, seuranta ja arviointi
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilua seurataan ja arvioidaan kansallisesti ja paikallisesti. Tutkimuksen kohteena on kokeilun tarkoituksen toteutuminen, ja siinä tarkastellaan muun muassa kokeilun järjestämistä kunnissa, kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksia lapsiin sekä henkilöstön, huoltajien ja lasten kokemuksia.
Seurantatutkimuksessa lapset osallistuvat arviointeihin ja huoltajia voidaan haastatella. Tutkijat ovat yhteydessä huoltajiin seurantatutkimuksesta. Arvioinnin tavoitteena on tuottaa tietoa esiopetuksen toteutuneesta laadusta, kokeilun onnistumisesta ja kaksivuotiseen esiopetukseen liittyvistä kehittämisen kohteista. Tutkimushankkeella saatua tietoa käytetään valtakunnallisen päätöksenteon pohjana.
Arviointi perustuu lakiin kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta (1046/2020) 3, 4 ja 10 §:iin. Laissa säädetään muun muassa arviointien tekemisestä kohdejoukkoon kuuluville lapsille. Koska tutkimus perustuu lakiin, ei huoltajan tarvitse erikseen ilmoittaa lastaan mukaan tutkimukseen. Huoltajalla on kuitenkin oikeus milloin tahansa tutkimuksen aikana keskeyttää lapsen osallistuminen tai peruuttaa suostumus. Keskeyttämisen tai suostumuksen peruuttamisen voi tehdä syytä ilmoittamatta. Kieltäytymisen voi tehdä ilmoittamalla siitä lapsen päiväkotiin. Myös lapselle osallistuminen on vapaaehtoista. Huoltajia, joiden lapsia arviointi koskee, on informoitu tarkemmin tietojen käsittelyyn liittyvistä asioista.
Arviointi koskee kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun koeryhmiä. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö on määrittänyt, että arviointi koskee verrokkiryhmistä viisivuotiaita lapsia seuraavista päiväkodeista: Melukylän päiväkoti, Karhuryhmän päiväkoti, Iittalan päiväkoti, Eteläisten päiväkoti, Kutalan päiväkoti, Liivuoren päiväkoti, Hattelmalan päiväkoti, Katuman päiväkoti, Solvikin päiväkoti, Hirsimäen päiväkoti, JAP poltinaho, Pilke Jukola.
Kokeilurekisteri
- Lapsen osallistumisesta kaksivuotiseen esiopetukseen tallennetaan kokeilulain mukaisia tietoja Opetushallituksen ylläpitämään kokeilurekisteriin.
- Vaikka lapsi ei osallistuisi kaksivuotiseen esiopetukseen kokeilutoimipaikassa, hänestä tallennetaan tietoja kokeilurekisteriin.
- Seurantatutkimuksen tarkoituksena on arvioida kokeilutoimintaa vertaamalla koe- ja verrokkiryhmää.
- Yksittäisten lasten vaikutusarviointeja tai huoltajien kyselyjen tuloksia ei seurantatutkimuksessa raportoida eikä vastaajia voida muutoinkaan tunnistaa.
Maksuttomuus ja koulumatkakorvaus
Kaksivuotinen esiopetus on maksutonta. Sitä järjestetään 4 tuntia päivässä noudattaen perusopetuksen työ- ja loma-aikoja. Jos lapsi osallistuu kaksivuotisen esiopetuksen lisäksi täydentävään varhaiskasvatukseen, on varhaiskasvatusaika maksullista.
Jos oppilaan matka kotoa esiopetukseen on kolmea kilometriä pitempi, oppilaalla on perusopetuslain (32 §) mukaan oikeus avustukseen tai maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen. Huomioithan, että kuljetus myönnetään vain tilanteessa, jossa lapsi osallistuu ainoastaan neljätuntiseen esiopetukseen.
Esiopetuksen oppilaalla on oikeus avustukseen tai maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun oppilaan iän ja muiden olosuhteiden takia matka olisi oppilaalle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Kaksivuotisessa kokeilussa esiopetukseen kuljetaan ensisijaisesti perheen järjestämällä kuljetuksella, jota kunta avustaa. Toissijaisesti kunta järjestää kuljetuksen.
Opetussuunnitelma
Kaksivuotinen esiopetus perustuu uuteen kokeiluopetussuunnitelmaan, jonka perusteet on laatinut Opetushallitus. Kaksivuotisen esiopetuksen perusteissa määritellään tavoitteet esiopetuksen järjestämiselle ja opetukselle.
Kokeilun opetussuunnitelman perusteissa korostetaan lapsilähtöistä, leikkiin ja tutkivaan havainnointiin perustuvaa pedagogiikkaa sekä lasten hyvinvoinnista huolehtimista.
Lasten osaamiselle ei aseteta tavoitteita, vaan kaksi vuotta kestävässä esiopetuksessa kukin lapsi saa edetä oppimisessaan omaan tahtiinsa. Perusteet on laadittu niin, että sen mukainen toiminta ja opetus muodostavat luontevan osan lasten oppimisen polkua varhaiskasvatuksesta perusopetukseen.
Opetushallituksen päätös (OPH-486-2021) edellyttää kokeilukuntia laatimaan paikallisen kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluopetussuunnitelman, joka on otettu käyttöön 1.8.2021 alkaen.
Hämeenlinnan kaupungin kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelma (avautuu uuteen ikkunaan)
Aiheeseen liittyvät
Vuonna 2018 syntyneiden lasten ilmoittaminen esiopetukseen
29.11.2023
Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena. Ilmoita …
Esiopetuksen Hokkus Pokkus -juhlat BioRexissä
8.5.2023
ARXIN JUHLAVUODEN KULTTUURITEKO 6/20 Hokkus Pokkus on Kulttuurikeskus ARXin tuottamaan kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolkuun kuuluva projekti, jossa Hämeenlinnan esiopetuksen henkilöstöä on koulutettu yhdistämään luovia draamallisia menetelmiä mediasisältöihin. …
Ukrainalaiset lisäävät Hämeenlinnan monikulttuurisuutta
12.4.2023
Ukrainan nykyisen sodan sytyttyä reilu vuosi sitten, Hämeenlinnaankin muutti sadoittain ukrainalaisia pakolaisia. Talven 2022 aikana kaupunki piti yllä hätämajoitusta, jonne ihmiset asettuivat ennen kuin heille …
Talvilomaviikko 27.2.-5.3. varhaiskasvatuksessa
24.1.2023
Päiväkodit toimivat (koulujen) talvilomaviikolla 27.2.-5.3.23 (vko 9) supistetusti. Maksutonta esiopetusta ei tänä aikana järjestetä. Koulujen yhteydessä toimivat esiopetusryhmät ovat suljettuja ja varhaiskasvatus järjestetään lähipäiväkodissa sitä …