Oikeus oppia -hanke
Kanta-Hämeen Oikeus oppia -hankkeessa on vuosina 2021-2022 mukana seitsemän kaupunkia ja kuntaa: Hämeenlinna, Forssa, Hattula, Hausjärvi, Janakkala, Loppi ja Riihimäki. Hämeenlinna koordinoi hanketta, joka kuuluu Opetus- ja kulttuuriministeriön kaksivuotiseen Oikeus oppia -ohjelmaan.
Oikeus oppia -hankkeen tavoitteet
- Vahvistaa Kanta-Hämettä seudullisesti lasten ja nuorten oppimis- ja elinympäristönä. Luodaan seudullinen kehittämisverkosto ja paikalliset kehittämisrakenteet. Kehitetään innovatiivisia oppimisen tuen muotoja.
- Kehittää esi- ja perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksellisia jatkumoita kehittämällä pedagogisia käytäntöjä ja kouluttamalla työyhteisöjä tutkimusperusteisten menetelmien käyttöönottoon.
- Uudistaa lasten ja nuorten oppimisen ja kasvun tuen monialaisia käytäntöjä oppilashuollossa kehittämällä lapsi- ja perhelähtöisiä matalan kynnyksen palveluita esi- ja perusopetuksessa.
- Vahvistaa kouluja lasten ja nuorten inklusiivisina elinympäristöinä.
- Kehittää sosiaalisista ja terveydellisistä syistä tukea tarvitsevien oppijoiden koulunkäynnin edellytyksiä yhdessä VIP-verkoston kanssa.
Vuonna 2022 hankkeessa on kolme teemaa
Valmistautuminen maakuntauudistukseen, erityisesti oppilashuollon ja vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden palveluihin liittyen.
Vaativa vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetus ja yhteistyö muiden palveluiden kanssa, lastensuojelun sijoitettujen oppilaiden koulunkäyntijärjestelyiden kehittäminen ja pitkittyneiden poissaolojen toimintamallit.
Oppimiserojen kasvamista ja alueellisten erojen eriytymistä kehitetään Kieli, mieli, lukeminen ja kirjoittaminen -teemassa.
Hankkeessa kehitettiin vuonna 2021 neljän osakokonaisuuden alla
- Joutu – Koulut tarttuivat omalle toiminnalle merkityksellisiin joustavan oppisen tuen aiheisiin ja kehittivät niitä yhdessä muotoilun keinoin.
- Vaatu – Vaativan oppimisen tuen tiimit pureutuivat koulujen kaikista haastavimpien tilanteiden ratkomiseen.
- Strategia ja visio – Ohjausryhmätyö moniäänistyi työstäen strategioita ja tulevaisuuskuvia moninaisten yhdysryhmien kanssa.
- Taustatutkimus – Oikeus oppia -hankkeessa hyödynnetään tutkimus- ja tilastotietoa kuntien omien ja ulkoisten asiantuntijoiden tukemana.
Oppimisen ilo Facebook
Yhteyshenkilöt:
Mira Parikka, vs. opetuspäällikkö
mira.parikka@hameenlinna.fi
Essi Laine, projektikoordinaattori
essi.laine@hameenlinna.fi
Aiheeseen liittyvät
Koululaiset kirmaavat kesälomille
2.6.2023
Kesä on täällä ja Hämeenlinnan 6387 oppilasta kirmaavat kesälomille! Oppilaista 761 ovat 9.-luokkalaisia, jotka päättävät peruskoulun. Koulu päättyy lauantaina 3. kesäkuuta 2023. Kesätekemistä Hämeenlinnassa Tulevana …
Hämeenlinnan yhteiskoulun tulevan uudisrakennuksen ja liikuntahallin peruskivi muurattiin – perustuksiin valettiin historiallinen aikakapseli
1.6.2023
Hämeenlinnan yhteiskoulun uudisrakennuksen ja liikuntahallin rakentaminen on päässyt vauhtiin. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaisen johdolla 1. kesäkuuta tulevan, alueen asukkaat yhteen kokoavan monitoimikeskuksen työmaalla. …
Parasta Lapsille ry lahjoittaa Linnanmäki-rannekkeita Nummen yhtenäiskoulun oppilaille
31.5.2023
Lastensuojelujärjestö Parasta Lapsille ry on ilolla ilmoittanut lahjoittavansa Hämeenlinnan kaupungille 100 kappaletta Linnanmäki-rannekkeita. Lahjoitus toteutetaan Näe Hyvä -hengessä ja sen tarkoituksena on palkita Nummen yhtenäiskoulun …
Työnantaja, vielä ehdit mahdollistaa nuorelle kokemuksen työelämästä kesätyösetelin avulla!
11.5.2023
Motivoi meitä yrittäjiä palkkaamaan kesäläisiä. Hyvä homma! Työnantaja, haluaisitko olla mahdollistamassa hämeenlinnalaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle kesätyön? Ensimmäiset työkokemukset ovat nuorelle tärkeitä askeleita kohti työelämää. Sinullakin …
Aiheeseen liittyvät blogit
Palkittu! Fiksua työtä, syksy 2022: Luokanopettajan ja erityisluokanopettajan yhteisopettajuus – inklusiivisemman opiskelun toimintamalli Seminaarin koulussa
4.11.2022
Seminaarin koululla on luotu toimintamalli, jossa yleisopetuksen ryhmä sekä 10 oppilaan pienryhmä työskentelevät tiiviisti yhdessä. Yhteisopettajuutta on kehitetty vuodesta 2012 lähtien henkilökunnan aloitteesta. Tällä hetkellä …
Fiksua työtä, syksy 2022: Semppu – mun koulu
4.11.2022
Mistä idea sai alkunsa? Olin syksyllä 2021 toiminut kaksi vuotta luokanopettajana Seminaarin koulussa. Kaipasin koulun toiminnan kehittämiseen selkeitä suuntaviivoja ja pidemmän aikavälin tavoitteita, joten ehdotin …
Fiksua työtä, kevät 2022: Hämeenlinnan kaupungin kouluohjaajien yhteinen koulutuspäivä
13.5.2022
Kouluohjaajien käsikirjan julkistamistilaisuudessa heräsi tarve perustaa koulutustiimi, joka organisoisi vuosittain koulutuspäivän kaikille Hämeenlinnan kaupungin kouluohjaajille. Tämä mahdollistaisi vertaistuen, koulujen arjen yhtenäisten toimintatapojen jakamisen sekä käytänteet. …
Fiksua työtä, kevät 2022: Tiiminvetäjän käsikirja
13.5.2022
Tiiminvetäjän käsikirja -tiimityössä on voimaa! Seminaarin koulu on vahvasti tiimiorganisaatio. Tiimitoimintaa on kehitetty toimintavuosien aikana vastaamaan koulun tarpeita. Tiimeillä on omat kehittämistavoitteensa, jotka kirjataan lukuvuosittain …