Tietoa Hämeenlinnasta
Tervetuloa kokoaan suurempaan Hämeenlinnaan
Suomen väestöllisessä keskipisteessä sijaitseva Hämeenlinna on ihan lähellä. Helsingistä, Tampereelta tai esimerkiksi Lahdesta tuleva on perillä noin tunnissa, tulipa omalla autolla, junalla tai linja-autolla.
”Hämptonista” löytyy nähtävää ja koettavaa niin historian- ja kulttuurinnälkäisille kuin upeiden luonto- ja liikuntakohteiden ystäville.
Kreivi Pietari Brahe perusti Hämeenlinnan kaupungin 19.1.1639 linnan pohjoispuolelle, ja tuolloin kaupungin nimeksi tuli ruotsiksi Tavasteborgh.
Lue lisää Hämeenlinnan mittavasta historiasta esim. HämeWikin sivuilta.
Hämeenlinna on ihan lähellä ja täällä on vaikka mitä
Tiesitkö, että Hämeenlinnassa syntyi Suomen tunnetuin henkilö – Jean Sibelius? Sibeliuksen syntymäkoti on merkittävä matkailukohde Hämeenlinnassa, jonne tullaan kauempaakin.
Täällä ovat vaikuttaneet myös muusikko Antti Hammarberg eli Irwin Goodman ja säveltäjä-sanoittaja Vexi Salmi.
Meillä on upeat ulkoilumaastot, puistoalueet ja runsaat vesistöt kutsuvat nauttimaan luonnonkauneudesta ja – rauhasta muun muassa maan kuulu Aulanko ja luonnonkaunis Ahvenisto.
Hämeenlinnassa voit harrastaa melkein mitä vain. Siitä pitävät huolen seudun yli 150 urheiluseuraa sekä lukuisat harrasteryhmät.
Tsekkaa Top 10-nähtävyydet matkailusivultamme.
Teatterit, museot sekä lukuisat muut käyntikohteet ruokkivat kulttuurinnälkäisiä ja seutu suorastaan sykkii tapahtumista. Tutustu museoihimme.
Ja tietysti, kaiken keskellä maamerkkimme, keskiaikainen tiililinna, josta Hämeenlinna tunnetaan. Hämeen linna ympäristöineen on ainutlaatuinen kulttuuri- ja rakennushistoriallinen kokonaisuus, jossa voi tutustua opastetuilla kierroksilla linnan historiaan sekä eri näyttelyihin. Tästä pääset Hämeen linnan sivuille.
Aiheeseen liittyvät
Itsenäisyyspäivä Hämeenlinnassa
28.11.2025
Itsenäisyyspäivää juhlitaan Suomessa lauantaina 6.12.2025. Suomi täyttää tuolloin 108 vuotta. Hämeenlinnassa päivää vietetään perinteikkäin menoin. Hämeenlinnan 6.-luokkalaisten itsenäisyyspäiväjuhla Hämeenlinnan 6.-luokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää perinteisellä kaupunginjohtajan juhlavastaanotolla …
Asukkaat kehittävät – Leader tukee
24.11.2025
Hämeenlinnan seudun kylät elävät aktiivista kehittämisen aikaa. Linnaseutu ry rahoittaa hankkeita, jotka lähtevät asukkaiden omista ideoista ja tarpeista. Kun talkootyö ja maaseuturahoitus yhdistetään, syntyy jopa …
Neuvostot edustavat asukkaita
19.11.2025
Hämeenlinnassa toimii kolme lakisääteistä kaupunginhallituksen asettamaa vaikuttajatoimielintä tai -ryhmää, jotka edustavat omaa asukasryhmäänsä ja tuovat sen näkemykset kunnan päätöksentekoon. Nämä kolme ovat nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja …
Katalyyttirahastosta vipuvoimaa kasvuun
18.11.2025
Hämeenlinnassa valmistellaan parhaillaan Katalyyttirahastoa, uutta rahoitusmallia, joka tukee paikallisia yrityksiä kasvamaan ja houkuttelee toimijoita kaupunkiin. Rahasto ei ole pelkkä taloudellinen tuki, vaan väline, joka vahvistaa koko kaupungin elinvoimaa ja hyvinvointia.