Lapsivaikutusten arviointi
Lapsivaikutusten arvioinnilla tarkoitetaan lapsiin ja nuoriin vaikuttavien päätösten vaikutusten arviointia. Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnilla pyritään tuomaan esiin päätösten sekä lyhyen että pitkän aikavälin vaikutukset: miten lapsen oikeudet toteutuvat ja millaisia hyötyjä tai haittoja lapsiin kohdistuvilla päätöksillä ja toiminnalla aiheutetaan? Lapsivaikutusten arviointi on väline lapsen edun selvittämiseen. Lapsivaikutusten arviointia toteutettaessa onkin keskeistä tarkastella, kuinka päätös vaikuttaa lasten oikeuksiin ja mahdollistaa niiden turvaamisen.
Lapsivaikutusten arviointia voi käyttää esimerkiksi palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen sekä lapsiväestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Kunnissa on tärkeää arvioida lapsivaikutuksia laajasti erilaisissa toiminnoissa, jotka liittyvät esimerkiksi opetukseen, vapaa-aikaan tai liikenteeseen.
Päätökset käyttöönotosta
Hämeenlinnan kaupungissa on tehty päätökset lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönotosta kaupunginhallituksessa, sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa sekä kaupunkirakennelautakunnassa.
- Kaupunginhallitus, 19.10.2020, § 409
- Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, 17.6.2020, § 44
- Kaupunkirakennelautakunta, 9.6.2020, § 115
Kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan, että lapsivaikutusten arviointi tulee toteuttaa, kun päätös on toiminnallisesti tai taloudellisesti merkittävä tai kyseessä on merkittävä muutos palveluissa tai kyseessä on laajempi palveluiden uusi järjestämistapa, ja että konserniyhteisöjä koskevissa asioissa arviointi tehdään silloin, kun on ilmeistä, että päätös merkittävästi vaikuttaa suoraan lasten ja nuorten asemaan.
Lautakunnat ovat kukin tehneet päätöksen toteuttaa lapsivaikutuksen arvioinnin lautakunnan vastuulla olevien asioiden osalta aina, kun päätös on strategisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti merkittävä tai kyseessä on merkittävä muutos palveluissa tai kyseessä on uusi palveluiden järjestämistapa.
Hämeenlinnan kaupunki käyttää lapsivaikutusten arviointeihin sähköisen hyvinvointikertomuksen alustaa, josta voi käydä lukemassa Hämeenlinnassa toteutettuja lapsivaikutusten arviointeja.
Aiheeseen liittyvät
6.-luokkalaisten itsenäisyyspäivän juhla 2025
26.11.2025
Hämeenlinnan 6.-luokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää perinteisellä kaupunginjohtajan juhlavastaanotolla Verkatehtaalla perjantaina 5.12.2025. Juhlaan on kutsuttu kaikki hämeenlinnalaiset 6.-luokkalaiset opettajineen. Tapahtumassa tutustutaan suomalaiseen juhla- ja tapakulttuuriin ja harjoitellaan …
Valoilmiö-festivaali on lunastanut paikkansa yhteisöllisenä tapahtumana
23.11.2025
Kolmipäiväinen valotaiteeseen keskittyvä kaupunkifestivaali Valoilmiö järjestettiin Hämeenlinnassa neljännen kerran 20.–22.11. Teokset sijoittuivat Hämeenlinnan keskustan lisäksi Hauholle. Tapahtuman järjestämisestä vastasi Hämeenlinnan kaupungin Kulttuurikeskus ARX yhteistyössä laajan …
Päiväkotien pihat asukkaiden käytössä iltaisin ja viikonloppuisin
18.11.2025
Hämeenlinnan kaupungin päiväkotien piha-alueet ovat avoinna asukkaiden käyttöön silloin, kun päiväkodeissa ei ole toimintaa.
Jokaisella lapsella on oikeus kuulua – Lapsen oikeuksien viikko lähestyy
10.11.2025
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 17.-23.11.2025. Tämän vuoden teemana on ”Lapsella on oikeus kuulua”, joka sisältää lapsen oikeuden tulla kuulluksi sekä kuulua yhteisöönsä. Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään vuosittain marraskuussa, kansainvälisen lapsen oikeuksien päivän (20.11.) yhteydessä.
Aiheeseen liittyvät blogit
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Hämeenlinna vauvaperheen silmin
28.9.2023
Meidän perheeseen kuuluu itseni lisäksi mies ja juuri kaksi vuotta täyttänyt taapero sekä 11 kk ikäinen vauva. Molemmat lapset ovat vielä kotona, tällä hetkellä mies …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisotila Säihke – ”Safe place sateenkaarinuorille + hyvät vibat”
2.6.2023
Nuorisotila Säihke on Hämeenlinnan sateenkaarisensitiivinen nuorisotila, joka kokoontuu kerran kuussa. Nuorisotila on perustettu nuorten toiveista keväällä 2020, ja sitä ohjaa kaksi ohjaajaa. Nuorisotilan toiminta on …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisovaltuustossa saa harjoitella elämän kannalta tärkeitä taitoja
27.1.2023
”Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja olin toiminut kouluni oppilaskunnassa jo jonkun aikaa ennen kuin löysin nuorisovaltuuston. Liityin Hämeenlinnan NuVaan syksyllä 2017 ja jatkoin NuVa-polkuani …