Vappu Hämeenlinnassa
Vappuna Hämeenlinnassa lakitetaan Sibelius, kokoonnutaan vapputoreille ja -basaareille, kuunnellaan livemusaa ympäri kaupunkia ja juhlitaan Verkatehtaan alueen yhteistä Vappua - kuten kunnollisessa kulttuurikaupungissa kuuluukin!
Vappua vietetään Hämeenlinnan torin lisäksi leppoisasti brunsseilla ja Verkatehtaan korttelin yhteisvapussa, jossa luvassa kulttuuria, kohtaamisia ja keväistä juhlatunnelmaa koko perheelle!
Tärkeintä vapussa on tietysti munkit ja sima! Vappumunkit voi nautiskella vapunpäivänä 1.5. Aulangon tornikahvilassa (klo 12-17) kansallismaisemaa ihaillen tai Hämeenlinnan torilla Hämeenlinnan Keskiaikayhdistyksen legendaarisessa munkkikioskissa, jossa tarjolla artesaanimunkkeja (myös gluteenittomat ja vegaaniset) klo 9-15. Myynnissä myös itse tehtyä simaa. Ihastuttavassa PopUp KanaCafessa tarjolla munkkien ja itsetehdyn soodajuoman lisäksi Hämeenlinnan perinneherkkua eli hotseja vapunpäivänä klo 12-15. Kahvila Bobossa on 30.4. (klo 10-20) ja 2.5. (klo 10-19) tarjolla herkullista kuplavohvelia.
Myös useat toriterassit sekä –kahvilat, kuten Torikahvila Linna, Toribaari, Lilla Marenki ja Kahvila Cheers avaavat ovensa vappuun mennessä, kuten myös kaupungin kenties komeimmista auringonlaskuista nauttiva Cafe & Rent Mahlia Vanajaveden rannalla Mahlianpuistossa!
Vappuaatto torstai 30.4.
Vappu polkaistaan käyntiin Nummen Niilon ShampanjaBingolla klo 19, Art & Joy Omatan Paint & winella klo 18–21 sekä vappuaaton karaokella Pikku-Eerossa! Torilla pääsee kisailemaan Lilla Marengin Torivisassa klo 18. Hauholla puolestaan Alvettulan Kyläkaupalla Vappuaaton Musavisa klo 20-23.
Säveltäjämestari Sibeliuksen päätä ei palella tänäkään vappuna, sillä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta lakittaa Sibeliuksen patsaan klo 15 Sibeliuksenpuistossa vappupuheiden saattelemana.

Vappupäivä perjantai 1.5.
Hämeenlinnan Mieskuoro johtajanaan musiikkineuvos Anneli Julén kajauttaa vappupäivän alkaneeksi Hämeenlinnan Kirkkopuistossa lähellä runoilija Larin-Kyöstin patsasta klo 9 vappuaamuna! Lammin soittokunta soittaa keväisiä säveliä klo 9.30 Turvan talon edustalla Lammilla.
Hämeenlinnan torille pystytetään perinteinen vapputori klo 9 alkaen myyntikojuineen ja letunpaistajineen. Lapsille luvassa myös pieni tivoli. Työväen yhteisen vapun aloittaa Linna Wind Band kello 12.15. Vappumarssi järjestäytyy kello 12.30 Maaherran puistossa kohti toria, jossa vappukansaa viihdyttää UJO-yhtye klo 13 alkaen. Torilla juhlitaan vappupäivänä myös sinivalkoista vappua kello 10.30–12. Luvassa on päättäjiä, vappupuheita ja musiikkia Hämeenlinnan Mieskuoron ja Hämeenlinnan Mieskuoron Senioreitten esittämänä.
Toinen toistaan hienommat ajoneuvot kokoontuvat Ahveniston moottoriradalle klo 10-17, kahvilassa tarjolla munkkeja, hotseja, makkaraa, kahvia ja virvokkeita sekä folioilmapalloja.
Päästä luovuus valloilleen ja poikkea Art & Joy Omatassa, jossa avoimet ovet koko päivän klo 11-17
Pikku-Eerossa vappu ei lopu aattoon, vaan juhlintaa jatketaan Vapunpäivän Bingolla klo 13.
Tuuloksen legendaarisella Kapakanmäellä startataan kesään päivätansseilla! Tanssiväkeä vauhdittaa Leif Lindeman & Rosette klo 13-17.
Musiikkiteatteri Spektrin Skumppaimprossa klo 15 tehdään yhdessä hauskoja ja helppoja improvisaatioharjoituksia, nauretaan ja kilistellään – nappaa kaverit ja skumppa mukaan!
Suistoklubilla hengaillaan koko päivä Vappubasaaritunnelmissa ja illalla yleisöä sytyttää Business City sekä lauantaina 2.5. Risto. Verkatehtaalla vappuväkeä viihdyttää Hämeenlinna Big Band & Aleksi Aromaa.
Hämeenlinnan taidemuseossa Kehyskertomuksia: 24 fps / Reframing Cinema -näyttely on avoinna 3.5. saakka! Avoinna vappuaattona klo 11-16 ja vapunpäivänä klo 11-17.
Hämeenlinnan teatterissa vappuaattona Idän pikajunan arvoitus klo 14 & 18 ja Verkatehtaan Studiolla Grumpy Old Women klo 18.
Albertin Kellarin wappumatineassa lavalle nousee perinteisesti Ants In The Pants. Nooran viinibaari & Juliuksen Olohuoneeseen on katettuna juustobuffa pikkunälkään klo 19-20.
Vappubrunssit Hämeenlinnassa
Vapusta pääset nauttimaan myös kauniin kattauksen ja hyvän ruoan parissa muun muassa näissä paikoissa:
Vanajanlinna
Tule Vappupäivän brunssille tai nouda Vanajanlinna Resortin vappukassi mukaasi piknikille.
1.5. Vanajanlinna klo 11.30-14.00
Verkatehdas
Ravintola Verkatehtaalle katetaan herkullinen vappupäivän lounas klo 11-15, tutustu tästä menuun. Ravintolassa vappulounastajia viihdyttää Moonika Ilmén & Pasi Niemi Duo featuring Antti Kankaanranta. Luvassa keinuvaa Bossanovaa sekä Jazziskelmää – niin vanhoja kadonneita helmiä kuin tutumpiakin sävelmiä uusin sovituksin.
Verkatehtaan korttelin vappu
Vanai Bistro & Bastu
Tervetuloa vappulounaalle Vanain tunnelmalliseen tiilimakasiiniin!
Vanain vappulounaalla 1.5. kattaukset klo 12 ja 14.30.
Hemma
Hemman makuhermoja ihastuttavat kattaukset klo 10-11.30, 11.45-13.15 ja 13.30-15.00
Kaffeli & Köökki
Sokerileipuri Jennin makunystyröitä kutkuttava brunssi tarjoillaan pe klo 11-15 Kaffeli & Köökissä Iittalassa.
Le Blason
Hämeenlinnan Le Blasonin vappulounas 1.5. | Raflaamo.fi
Lilla Marenki
Hämeenlinnan torilla Lilla Marengin Villa-aamupala muuttuu vappuna brunssiksi: vappupäivänä (ja läpi kesän lauantaisin ja sunnuntaisin) monipuolinen aamupala tarjotaan kuohuviinin (myös alkoholiton vaihtoehto) ja marengin oman kakkupalan (vappuna vappumunkin) kera, koko päivän ajan!
Ravintola Uoma
Uoman laadukas vappubrunssi on katettuna klo 11-15.
Ravintola Aruna
Arunassa tarjolla herkullinen ja monipuolinen vappubrunssi pienellä thaimaalaisella twistillä! Muun tarjoilun lisäksi pääset rakentamaan juuri oman makusi mukaisen omeletin sekä maistamaan taivaallisen herkullista crofflea.
Arunan vappubrunssi klo 11-15
Kahvila Cheers
Ihana uusi kesäolohuone avaa ovensa Hämeenlinnan torilla vappuaattona!
Kahvila Cheersin kupliva vappubrunssi tarjolla klo 11 ja 13
Scandic Aulanko & Scandic Hämeenlinna City
Scandiceissa vappulounasta tarjoillaan klo 12-16
Tsekkaa mitä kaikkea muuta Visit Hämeenlinna tarjoilee ja seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa!
Muutokset kaupungin palveluiden aukioloajoissa
Palvelupiste Kastelli on suljettu perjantaina 1.5.2026.
Hämeenlinnan joukkoliikenteessä liikennöidään vappuaattona 30.4. normaali torstain liikenne. Vapunpäivänä 1.5. liikennöidään sunnuntaiaikataulujen mukaisesti. Ajantasaiset aikataulutiedot löytyvät sähköisestä reittioppaasta.
Vapunaattona ja vapunpäivänä on poikkeuksia kirjastojen aukioloajoissa. Lisätietoja vapun poikkeavista aukioloajoista Vanamo-kirjastoissa.
Hämeenlinnan uimahalli on avoinna vappuaattona 30.4. klo 6-15, vapunpäivänä 1.5. suljettu. Lammin uimahalli on avoinna vappuaattona klo 6-15, vapunpäivänä suljettu.