Osa 1. Sigfrid Antinpoika kohottaa Ukon maljan

Vuosi 1662 oli ankeaa aikaa Kokkilan kylässä asuvalle Sigfrid Antinpojalle. Keväällä suuri kuivuus uhkasi kylän viljelmiä, ja marraskuussa Sigfridiä syytettiin Hauhon, Tuuloksen ja Lammin käräjillä harhaoppisuudesta, loitsimisesta ja taikauskoisten menojen harjoittamisesta.

Syytteen mukaan Antinpoika oli viekoitellut naapureitaan hankkimaan olutta ja osallistumaan hänen kanssaan pakanalliseen jumalanpalvelukseen. Ajatuksena oli ollut juoda rannalla Ukon malja, ja toivoa tältä sadetta. Riitta Sigfridintytär, Köykän ratsutilan isäntä Martti Jaakonpoika, Perttulan talon vanha emäntä Agneta Fransintytär, Pulkkilan talon vanha emäntä Valpuri Martintytär ja Mikkolan talon vanha isäntä Maunu Heikinpoika olivat tehneet työtä käskettyä ja seuranneet Sigfridiä järvenrantaan kolpakot kainaloissaan. Rannalla kuusikko oli polvistunut piirimuodostelmaan, kohottanut maljan ja rukoillut Sigfridin johdolla:

Pyhä Ukko, Ilman isä
Jumalan käskyläinen
sadetta sinä meillen suo
ett’ ei kuivuis kukka kaunis
vilja vihelä vaipuis

Kun jokainen oli lukenut rukouksen, juonut maljan ja lausunut vielä Isä meidän -rukouksen kolmesti, oli Sigfrid kahlannut yksin järveen. Kun vesi oli ulottunut häntä vyötäisiin asti, oli Sigfrid ryhtynyt pirskottelemaan vettä ympäriinsä, kumonnut maljan ja lausunut sadesanat. Sitten seurue oli lähtenyt kulkemaan puroa pitkin kotia kohti. Matkalla he olivat heitelleet vettä toistensa päälle ja hokeneet: näin satakoon!

Heikinpojan heikko hetki

Sigfrid myönsi häntä kuulustelleille papeille, että pääpiirteissään kertomus vastasi kyllä todellisuutta. Hän kielsi kuitenkin jyrkästi, että sadetta oltaisiin pyydetty Ukolta tai miltään muultakaan epäjumalalta. Sigfridin mukaan rukouksen kohteena oli ollut vain ja ainoastaan kristinuskon Jumala.

Muut rituaaliin osallistuneet tukivat ensin Sigfridin kertomusta. Sitten vanhan typerän Maunu Heikinpojan pokka petti papiston painostuksen alla. Hän pullautti suustaan, että itse asiassa Sigfrid oli kulkenut talosta taloon houkuttelemassa ihmisiä juomaan juurikin Ukon maljaa, ja että rannalla rukouksen kohteena oli ollut nimenomaan pyhä Vcko illman isä.

Heikinpojan tunnustus vahvisti pappien epäilyt, ja pian muutkin myönsivät menetelleensä niinkuin Heikinpoika oli todistanut. Sigfrid kuitenkin puolustautui toteamalla, että kuivuus oli jotenkin pitänyt saada loppumaan. Keino johon hän oli hädän hetkellä turvautunut oli auttanut aikoinaan esi-isiä, eikä heitä oltu Sigfridin mukaan koskaan sellaisesta käräjille haastettu.

Tuomiokirjat eivät kerro tarkemmin siitä rantapaikasta, jossa Sigfrid Antinpoika seurueineen saderituaalinsa toimitti. Tiedetään kuitenkin, että ennen kristinuskon saapumista ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin ihmiset kokoontuivat tarkoitusta varten pyhitetyissä paikoissa päästäkseen yhteyteen erilaisten luonnonjumaluuksien, haltijoiden ja vainajahenkien kanssa. Näihin hiisiksi kutsuttuihin luontokohteisiin lähdemme tutustumaan sarjan seuraavissa osissa.

^{Teksti ja tekoälykuvituksen toteutus: Ossi Nyström}

Lue sarjan seuraava osa täältä: Osa 2 – Hiisivuori ja Hauhon huikkapaikat
Tutustu kaikkiin Hämeenlinnan alueen pyhiin paikkoihin