Hämeenlinnan kaupunki sai vieraita ystävyyskaupunki Cellestä
Hämeenlinnan kaupunki sai vieraita pitkäaikaisesta ystävyyskaupungistaan Cellestä. Saksassa, Aller-joen varrella Ala-Saksin osavaltiossa sijaitsevan Cellen kanssa Hämeenlinnalla on ollut ystävyyssopimus jo vuodesta 1971 lähtien.
Vierailun ohjelma oli tiivis ja monipuolinen pitäen sisällään opastetun kierroksen Iittalan lasimuseossa sekä lasitehtaassa. Vieraat pääsivät myös tutustumaan oppaan johdolla Aulankoon ja näköalatasanteelta avautuviin kansallismaisemiin sekä Hämeen linnaan. Ohjelmaan sisältyi myös vierailu Kanta-Hämeen pelastusasemalla, jossa toimintaa esitteli pelastusjohtaja Petri Talikka. Matkan aikana ryhmä osallistui myös Suomi-Saksa seuran järjestämään Stammtisch kokoontumiseen.
Kaupunkien välisen yhteistyön lisäksi vierailun agendalla oli avun jatkaminen Sumyyn, joka on sekä Cellen, että Hämeenlinnan ystävyyskaupunki Ukrainassa. Tarkoituksena oli järjestää yhteinen videoneuvottelu yhteistyön tiivistämisestä. Venäläisten hyökkääjien isku Sumyn infrastruktuuriin kuitenkin esti tämän viime hetkillä. Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen ja Cellen pormestari Jörg Nigge korostivat kuitenkin paitsi solidaarisuuttaan Sumylle, myös tuen ja yhteistyön jatkuvan ja syventyvän. Celle on lähettänyt Sumyyn jo yhdeksän avustuskuormaa, joista kahdessa tuoreimmassa Hämeenlinna on ollut mukana.
Vierailun isännöinnistä vastasi Hämeenlinnan kaupungin viranhaltija- ja luottamushenkilöjohto.
Hämeenlinnan ystävyyskaupunkitoiminta alkoi 1940-luvulla. Tällä hetkellä Hämeenlinnalla on 12 virallista ystävyyskaupunkia. Uusin on Sumy Ukrainasta.