Palkittu! Fiksua työtä 2024: Leikkikirjasto ja Ötökkäbaari opettavat lapsille elämyksellisesti kirjastonkäyttöä ja innostavat lukuharrastuksen pariin

Mistä idea sai alkunsa?

Leikkikirjasto ja Ötökkäbaari syntyivät halusta innostaa lapsia osallistavalla, elämyksellisellä ja toiminnallisella tavalla kirjojen ja lukuharrastuksen pariin sekä kirjaston käyttäjiksi. 

Mitä ja miksi on tehty?

Ideoimme ja valmistimme leikkikirjaston, jossa lapset pääsevät opettelemaan kirjastonkäyttöä leikkimällä kirjastoa oikeilla kirjastossa käytetyillä välineillä. Leikkikirjasto koottiin kierrätysmateriaaleista. Käytöstä poistetulle läppärille, viivakoodin lukulaitteelle, kännykälle, laskimelle ja poistokirjoille rakennettiin uusi elämä leikkikirjastossa, jossa leikkikirjastonhoitaja lainaa ja palauttaa kirjoja, opastaa leikkiasiakkaita tietokirjojen pariin kuvallisen kymmenluokituksen avulla ja suosittelee mielenkiintoista luettavaa. Lapset leikkivät vuorotellen kirjastonhoitajia ja asiakkaita. Lapset opettelevat järjestämään kirjoja aakkosiin ja aiheen mukaan numeroituihin luokkiin samalla tavalla kuin kirjat ovat kirjastossa hyllyissä. Leikkikirjastossa tulevat tutuiksi myös tarinat ja niiden synty. Tarinakorttien avulla keksitään oma tarina. Tarinoita on kiva kertoa kuvista, vaikka lukutaitoa ei vielä olisi. Leikkikirjasto on helppo koota ja purkaa. Se on liikuteltava ja siirrettävissä paikasta toiseen. Leikkikirjasto oli lainassa Lastenfestivaali Hippaloissa vuonna 2022 ja saavutti siellä lasten suosion. Kirjastoleikki on lapsista yhtä innostava kuin ajaton kauppaleikki. Leikkikirjasto on käytössä kirjastossa lapsiryhmien kirjastovierailuilla.

Ötökkäbaarin ideoimme ja valmistimme kierrätysmateriaaleista. Ötökkäbaarissa pelataan muistipeliä ja etsitään tietokirjasta tietoa niistä lähiympäristön ötököistä, joista sai pelissä parit. Lapset yhdistävät myös mustavalkoisia ötököiden kuvia samanlaisten lajitovereiden kuvien kanssa. Yhdistäminen on haastavaa ja palkitsevaa, koska eri ötököiden erot ovat pieniä. Lapset tutkivat suurennuslaseilla kirjoista piilokuvia ja etsivät niistä kaikki piilossa lymyävät ötökät. Ötökkäbaarissa on kierrätysmateriaaleista askarreltuja perhosen kehitystä konkretisoivia kosketeltavia ja hypisteltäviä esineitä, jotka havainnollistavat ötökän muodonmuutosta munasta ja toukasta kotilon kautta perhoseksi. Leikkitoukkaa voi syöttää paperipalloilla ja samalla miettiä, mitä toukat oikeasti tai leikisti syövät. Lapset asettelevat kehitysvaiheet oikeaan järjestykseen ja voivat lopuksi itse pukeutua perhoseksi isoilla siivillä, josta otetaan muistoksi kuva tai selfie. Kysymysten avulla lapset kertovat ja piirtävät vielä oman ötökän tarinan. Ötökkäbaarin tehtävät kehittävät keskittymiskykyä, käden ja silmän motoriikkaa sekä ruokkivat mielikuvitusta, antavat oppimisen sekä onnistumisen elämyksiä johdattaen samalla lukuharrastuksen pariin. Ötökkäbaari oli lainassa Lastenfestivaali Hippaloissa vuonna 2023. Ötökkäbaarissa vieraili yli tuhat innostunutta lasta. Helposti koottava, purettava ja siirreltävä Ötökkäbaari on käytössä kirjastossa lapsiryhmien kirjastovierailuilla.

Mitä on saavutettu?

Kirjastossa vieraileville lapsiryhmille on elämyksellisellä, osallistavalla ja toiminnallisella tavalla opetettu kirjastonkäyttöä ja edistetty lukuintoa sekä tutkimisen ja oppimisen iloa kierrätysmateriaaleista itse valmistetuilla leikkikirjastolla ja ötökkäbaarilla. 

Miten työ jatkuu?

Leikkikirjasto ja Ötökkäbaari ovat käytössä ja niistä saatujen kokemusten pohjalta kehitetään uusia elämyksellisiä kirjastonkäytön ja lukemaan innostamisen materiaaleja lapsille.

Kehittäjät

Margit Stenhammar, kirjastovirkailija
Taina Valkeajärvi, kirjastovirkailija

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.