Haemme maallemuutosta kiinnostuneita ilmaisiin Polku kylään -asumiskokeiluihin kolmeen hämäläiseen kylään

Kolme eloisaa ja yhteisöllistä kylää kutsuu kokeilemaan asumista ja elämistä kyläläisenä vajaan viikon verran. Muuttopäätös tai talon rakentaminen maalle on iso investointi, siksi halutaan tarjota tilaisuus kokeilla asumista ja samalla tutustumista kylään ja kyläyhteisöön. Kylien vapaaehtoiset räätälöivät ohjelman ja esittelevät kylän asumismahdollisuuksia. Asumiskokeilut järjestetään toukokuun lopussa Alvettulassa ja Vähikkälässä sekä elokuussa Lepaa – Tyrvännönniemellä.

Haku maksuttomaan Polku kylään -asumiskokeiluihin on auki

Polku kylään -asumiskokeilun avulla etsitään muuttohalukkaita kolmeen kylään. Kokeiluun voi hakea kahteen kylään ja hakulomake on kaikille yhteinen.

  • Vähikkälän kylässä Janakkalassa asumiskokeilijoiden kotina on 18.-23.5.2024 Sauvalan kartanon pihapiirissä sijaitsevan jahtitalon metsästyshenkinen asunto.
  • Alvettulan kylässä Hämeenlinnan Hauholla pääsee asumaan 22.-28.5.2024 Bobackan pihatorppaan Päivi-emännän idylliseen pihapiiriin.
  • Tyrvännönniemellä Hattulassa asumiskokeilu toteutetaan elokuun lopulla 22.-28.8.2024 ja siellä asunto on Lepaan kartanon ja puutarhaoppilaitoksen kulttuurihistoriallisessa Toimelassa puutarhojen kukoistuksessa.

Hakuaika Alvettulan ja Vähikkälän asumiskokeiluihin on 24.4. asti ja Tyrvännönniemen asumiskokeiluun 31.7. asti.

Kaksi naista ja neljä lasta seisoo järven rannalla.
Polku kylään -asumiskokeilu toteutettiin syyskuussa 2023 Alvettulassa. Siihen osallistui kaksi perhettä, jotka molemmat etsivät parhaillaan taloa seudulta. Perheiden lapset ja kylän lapset ystävystyivät nopeasti. Kuva: Hämeen Kylät ry.

Kylän vapaaehtoiset räätälöivät asumiskokeiluun valituille ohjelman ja esittelevät kylän asumismahdollisuuksia. Kiinnostuksen mukaan pääsee osallistumaan kyläkoulun opetukseen, harrastusmahdollisuuksiin, ympäröivään luontoon ja tietenkin kyläläisiin.

Polku kylään -asumiskokeilu toteutettiin viime syyskuussa Alvettulassa ja se onnistui yli odotusten. Kaksi lapsiperhettä vietti ikimuistoisen viikon Alvettulassa. Anne Närhi ja Heidi Lehtimäki perheineen ihastuivat kylään, molemmat perheet etsivät vielä sopivaa kotia Alvettulasta. Kyliin voi tietenkin tutustua myös milloin haluaa ja kyläkummi auttaa.

Hämeenlinnan seudulla on 15 kylällä kyläkummit, jotka auttavat muuttajia ja mökkiläisiä tutustumaan kylään. Alvettulan kyläkummin Pirkko Nurmisen tai Tyrvännönniemen kyläkummin Mari Monton voi pyytää kävelylle tai kahville ja hän kertoo mielellään kylän asioista.

Kokeiluja ja kyläasumisen kehittämistä Alvettulassa, Tyrvännönniemellä ja Vähikkälässä

Hämeen Kylät ry:n Polku kylään -hankkeessa on mukana kolme kylää, joissa kyläyhteisöt etsivät keinoja uusien asukkaiden saamiseksi. Alvettula, Tyrvännönniemi ja Vähikkälä ovat kaikki vanhoja kulttuuriympäristöjä ja samalla eläviä, kokeilunhaluisia kyläyhteisöjä. Kaikissa kolmessa kylässä on kyläkoulut ja paikallisia palveluja. Polku kylään -hanketta rahoittaa Leader-Linnaseutu EU:n maaseutuohjelmasta.

Hakulomake Polku kylään -asumiskokeiluihin 2024 (Hämeen Kylät ry.)

Lisätietoja

Elina Leppänen / Polku kylään -hanke, 0400 944 868, kylaasiamies@hameenkylat.fi
Irja Pohjola / Alvettulan kyläyhdistys, 050 3293050 irja.pohjola@toimistopohjola.fi
Sanna Uotila / Vähikkälän väljämä -kyläyhdistys, 040 5062196 sanna.uotila@hippos.fi
Mari Monto / MLL Tyrvännönniemi, 040 7587096, , mari_monto@hot,ail.com
Hämeenlinnan seudun kyläkummit