Kaupunki luopuu Googlen analytiikan käytöstä verkkosivuillaan tietoturvasyistä
Hämeenlinnan kaupunki on käyttänyt omistamissaan verkkosivustoissa seurannan ja analyysin työvälineenä maksutonta Google Analyticsiä vuodesta 2011 verkkosivuston kävijämäärän seurantaan.
Google Analytics on ollut aikaisemmin hyväksytty ja laajasti käytetty verkkopalveluiden kävijäseurantaan, mutta tiukentuneen tietosuojalainsäädännön mukaan on syytä etsiä muita palveluja verkkosivujen analytiikkaan. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) astui voimaan 2018 kaikissa EU-maissa.
Hämeenlinnan kaupunki on luopunut kaikilla verkkosivustoillaan Google Analyticsin käytöstä 15.9.2023. Asiasta tehty päätös.
Kaupungilla on 15 verkkosivustoa esimerkiksi Hämeenlinnan Taidemuseo ja Hämeenlinnan kokous ja kongressi. Lisäksi osa kaupungin yhtiöstä kuten Linnan kehitys ja Liikuntahallit ja monikielinen sivusto myintegration.fi.
Matomon käyttöönotto verkkosivujen seuranta- ja analyysityövälineeksi
Hämeenlinnan kaupunki on selvittänyt eri vaihtoehtoja ja tiedustellut myös muilta kunnilta mitä analytiikkaa kuntien sivustoilla käytetään. Selvitysten perusteella kaupunki on päättänyt hankkia verkkosivujen seurantaan eurooppalaisen Matomo Cloud -palvelun kesäkuusta 2023 lähtien.
Matomo on GDPR-ystävällinen, vain ensimmäisen osapuolen evästeitä hyödyntävä analytiikkatyökalu, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin. Matomo Cloud tallentaa datan Saksassa sijaitseville palvelimille, kerätty data säilyy kaupungin omistuksessa ja käyttäjien yksityisyydensuoja on otettu huomioon.
Kaupunki tarvitsee verkkosivujen analytiikkaa verkkosivujen kehittämiseen. Analytiikasta seurataan muun muassa mitkä ovat käydyimmät sivut, milloin sivuilla on eniten käyttäjiä ja mitä tietoja haetaan sekä mistä sivustolle tullaan. Käyttäjä voi aina halutessaan poistaa seurannan valitsemalla evästeasetuksista hylkäämällä evästeet. Tällöin sivuston kaikki toiminnot eivät toimi käyttäjälle esim. kolmannen osapuolen kartat, sosiaalisen median nostot ja videot.
Lisätietoja sivustomme käyttöehdoista ja evästeistä.