Linnanpuisto
Vanajaveden rantaa reunustava puistomainen vyöhyke kaupungin länsipuolella ulottuu keskustasta Linnanpuiston ja Linnankasarmien kautta aina Kaupunginpuistoon asti.
Hämeen linna on rakentunut maisemallisesti merkittävälle Vanajaveden kapeikon silloiselle saariharjanteelle. Linnan ympäristö oli vielä 1600-luvulla hyvin alavaa. Ennen Vanajaveden säännöstelyä Linnanpuiston alue oli keväisin usein tulvan valtaamaa ja tulvat eristivät linnan saareksi. Linnan ja kaupungin välinen alue on suurelta osin täyttömaata ja nykyiset puistoalueet on perustettu vuonna 1968.
Eräänlainen puistosuunnitelma löytyy linnoitustoimen päällikkö Axel Magnus Arbinin asemakaavasta vuodelta 1777. Siinä linnan ja tulevan kaupungin välille on esitetty puistovyöhyke puurivien reunustamine puistokatuineen ja keskusaukioineen. Alueella on edelleen Arbinin mukaisia kujanteita - puulaji on tosin vaihtunut suunnitelmissa mainitusta piilipuusta hopeapajuksi 1940-luvulla.

Jykevänä kohoava linna antaa juhlavan taustan monille kesäisille yleisötapahtumille. Viihtyisä leikkipuisto on kaupungin suosituimpia ja puistossa järjestetään konsertteja sekä suuren yleisön ja lasten massatapahtumia. Kesäpäivisin nurmikoilla aikaansa viettävät perheet eväskoreineen.
Katso myös Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto.
Viimeksi muokattu
1.7.2010