Palkittu! Fiksua työtä 2024: HyMy-mallilla hyvinvointi näkyväksi
Mistä idea sai alkunsa?Aloitin syksyllä 2023 luokanopettajantyöt Myllymäen koulussa. Olen koulutukseltani lisäksi terveystiedon aineenopettaja ja vahvuusperustainen ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Koen erityiseksi intohimokseni positiivisen kasvatuksen ja …
Palkittu! Fiksua työtä 2024: Varhaiskasvatuksen eri kieliryhmien vanhempainillat
Hämeenlinnan varhaiskasvatus ja kotoutumispalvelut ovat yhdessä suunnitelleet varhaiskasvatuksen eri kieliryhmille kohdentuvia vanhempainiltoja, jossa kerrotaan perheen omalla kielellä perusasioita varhaiskasvatuksesta käytännön tasolla. Vanhempainiltojen suunnittelu sai alkunsa …
Palkittu! Fiksua työtä 2024: Koulusihteereiden asiapaneeli
Ideana oli antaa tukea koulusihteereille heidän kiireisessä arjessa, jossa on paljon monimuotoisia työtehtäviä ja jossa koulusihteerit työskentelevät yksin, kaukana kollegoista. KOULUSIHTEEREIDEN ASIAPANEELI on säännöllisten tapaamisien, …
Palkittu! Fiksua työtä 2024: Järjestystä iltapäiviin
Ajatus lukujärjestyksestä nousi puhtaasti tarpeesta. Usein vietimme iltapäivät pohtien mitä tehtäisiin ja missä. Lopputulema saattoi olla se, että olimme kaikki samassa tilassa. Silloin tietysti melu …
Palkittu! Fiksua työtä 2024: Ihanan kamalat tunteet!
Tänä päivänä hyvät tunnetaidot ovat tärkeitä asioita kasvavan lapsen kehityksessä ja niitä voidaan ja niitä kuuluukin harjoitella samoin kuin mitä tahansa muutakin taitoa. Lapsi kokee …
Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2023: Tanssivälitunnit yhteisöllisyyden ja liikkumisen edistäjinä yhtenäiskoulussa
Mistä idea sai alkunsa? Aloitin laaja-alaisena erityisopettajana Nummen yhtenäiskoulussa syksyllä 2022. Olen toiselta koulutukseltani tanssinopettaja ja tehnyt sitä työtä 25 vuotta Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaitolukiossa. Toiminnallisuutta …
Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2023: Ekomaaliskuun kestävän kehityksen teemapäivät
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston työntekijät ideoivat kaksi kaikille avointa ja maksutonta kestävän kehityksen teemapäivää. Kaupunkilaiset saivat tapahtumista ajankohtaista tietoa kierrätykseen perjantaina 3.3. sekä energiansäästöön ja kiertotalouteen liittyen …
Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2023: Vastuunjakotaulukot vuokrasopimusten liitteeksi
Tilapalveluissa Hyvinvointialuevalmistelun yhteydessä sisäisten vuokrasopimusten sisältöjä ja erilaisia käytänteitä jouduttiin käymään läpi hyvinkin tarkasti. Riippuen kohteen toiminnasta, sopimuksen tekohetkestä ja ajankohdan käytänteistä, on kaupungin tasolla …
Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2023: Päiväkotiryhmän, lapsen ja vanhempien yhteinen aktiviteettikansio
Miten saada vanhemmille kerrottua mitä olemme päiväkodissa päivän aikana tehneet? (maahanmuuttajat) Valokuvia ottamalla, niitä näyttämällä ja samalla nimetään asioita kuvasta kirjoittamalla asian nimen kuvan viereen. …
Fiksua työtä, kevät 2023: Kouluaterian monipuolistaminen, salaattien tarjoaminen komponentteina sekä kasvisruoan nostaminen aidoksi vaihtoehdoksi
Mistä idea sai alkunsa? Mitä ja miksi on tehty? Ateriapalveluasiantuntija on esittänyt palveluntuottajalle 2022 käydyissä keskusteluissa toimenpiteitä valikoiman kehittämiseksi ja houkuttelevuuden lisäämiseksi ilman kaupungille koituvia …