Kuvanveistäjä Kari Juva suunnitteli Rakentajat-monumentin alun perin Suomen Rakennusurakoitsijaliiton kutsukilpailuun, jonka tulos julkistettiin huhtikuussa 1972. Voittaja oli silloin Kain Tapper ja toisen palkinnon kilpailussa sai Kari Juva.

Kummila Oy lunasti myöhemmin Juvan ehdotuksen ja valoi sen betoniin. Kummila luovutti veistoksen 50-vuotisjuhlansa kunniaksi kotikaupungilleen Hämeenlinnalle. Suuri betonimonumentti sijoitettiin Lahdensivuntien päähän puistikkoon. Maa-alue veistoksen alla ja ympärillä tehtiin lävisteisistä betonisista pikkulaatoista, joiden raoista kasvaa ruoho.

Veistos kuvaa rakentajia telineillä. Figuurit ovat suurpiirteisiä ja varjokuvamaisia, palkistot ja pilarit kuvaavat elementtirakentamista.

Kari Juhani Juva (vuoteen 1953 Orkamaa) syntyi Helsingissä 5.1.1939. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Pyhäjoella, Raahessa ja Iisalmessa. Juva kävi Taideteollisen ammattikoulun Helsingissä 1961-64.

Kari Juva tunnetaan lähinnä lukuisista monumentaaliveistoksista, joita on eri puolilla Suomea. Tunnetuimmat monumentit ovat Helsingissä: kaupunginteatterin Thalia ja Pegasos, Tannerin portti Hämeentiellä, Lukusali Töölössä kirjastotalon edustalla ja Ilmatar Ilmalassa.

Juvan vapaat pienoisveistokset ovat usein staattisia naishahmoja, joissa liikkeen tuntu on saatu vaatteiden hulmuavilla muodoilla. Tarujen Pegasoshahmot ja ratsut ovat merkittävä aihepiiri hänen tuotannossaan. Juvan pääasialliset tekniikat ovat pronssiin valetut veistokset, tussipiirrokset ja öljymaalaukset.


Suurenna

Juva, Kari
(s. 1939-2014)
Rakentajat (Sokkeli), 1973
betoni, valettu
600 x 100 x 850 cm

Lahdensivuntie 41, moottoritien ylittävän sillan kohdalla, Myllymäki

Asiasanat: Taidemuseo
Viimeksi muokattu: 10.6.2015