Henkilökohtainen apu
1.1.2023 alkaen hämeenlinnalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue eli Oma Häme. Hyvinvointialueuudistuksen astuttua voimaan 1.1.2023 sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy 11 Kanta-Hämeen kunnalta sekä kuntayhtymiltä hyvinvointialueelle. Henkilökunnan ja palveluiden puhelinnumerot säilyvät. Sähköpostiosoitteet vaihtuvat muotoon etunimi.sukunimi@omahame.fi 1.1.2023 alkaen. Palvelut jatkuvat kuten aiemmin: voit asioida samoissa toimipaikoissa kuin tälläkin hetkellä. Asiakkaita ja potilaita palvelevat pääsääntöisesti samat tutut ammattilaiset, tutulla terveysasemalla tai sosiaalihuollon palveluissa. Myös erikoissairaanhoidon palvelut löytyvät edelleen samoista paikoista.
Henkilökohtainen apu tarkoittaa sitä, että vaikeavammainen ihminen saa henkilökohtaisen avustajan. Avustaja auttaa välttämättömissä asioissa kotona ja kodin ulkopuolella.
Henkilökohtainen avustaja voi auttaa esimerkiksi:
- päivittäisissä toiminnoissa, kuten peseytymisessä ja pukeutumisessa
- työssä ja opiskelussa
- harrastuksissa
- yhteiskunnallisessa osallistumisessa
- yhteydenpidossa sukulaisten, kavereiden ja muiden ihmisten kanssa.
Henkilökohtaisesta avusta määrää vammaispalvelulaki.
- Voit toimia itse henkilökohtaisen avustajan työnantajana.
- Hyvinvointialue voi ostaa henkilökohtaisen avustajan palvelut sinulle. Silloin hyvinvointialue maksaa palkkion yksityiselle palveluntuottajalle.
- Voit saada käyttöösi palvelusetelin. Palvelusetelillä voit itse ostaa henkilökohtaisen avustajan palvelut joltakin yrittäjältä. Hämeenlinnan seudulle hyväksytyt palvelusetelituottajat löydät Vaanan palvelusetelijärjestelmästä.